Miksi sinun pitäisi tietää nuorten hittipalvelu Musical.lystä?

Mikä Musical.ly? Ihmettelin samaa, kun selailin läpi suomalaisten someasiantuntijoiden ennustuksia vuodelle 2017. Yhdessäkään raportissa ei nostettu esiin Musical.ly-palvelua, kenties ainoana poikkeuksena Sani Leinon nosto ansiokkaassa 7×7-artikkelissa.

Aloitetaanpa perusteista. Musical.ly on palvelu, jossa valitset biisin ja sen jälkeen ryhdyt tekemään aiheeseen liittyvää videota. Usein Musical.ly-videoissa on vahvassa roolissa erilaiset tanssilliset liikkeet ja tietysti huulisynkka biisin kanssa. Omasta, heikkotasoisesta esimerkistäni näet mistä on kyse:

Ihan mistään pienestä ilmiöstä ei ole kyse. Jo viime kesäkuussa palvelussa oli 90 miljoonaa käyttäjää (vertailun vuoksi Snapchatin vastaavat luvut ovat noin 300 miljoonaa ja Instagramin 500 miljoonaa).

Olen itse seurannut Musical.lyn käyttöä perhepiirissä jo vuoden verran ja ainakin käyttöajasta, videoiden määrästä ja palveluun ruinattavien eurojen määrästä päätellen voidaan puhua todella isosta ilmiöstä. Koska oman tyttären somekäyttäytymisen perusteella ei kannata pelkästään blogia kirjoittaa, kysyin asiaa sadalta suomalaisnuorelta.

Minulla on siis Snapchatissa vähän päivästä riippuen noin 7 000-10 000 seuraajaa, etupäässä nuorta porukkaa. Kyselen tältä jengiltä aina välillä erityisesti sosiaaliseen mediaan liittyviä ajankohtaisuuksia ja saan kyselyihin yleensä erittäin hyvin vastauksia. Eiliseen Musical.ly-kyselyyn vastasi noin 100 seuraajaani. (PS. Jos haluat tietää nopeasti, mitä suomalaisnuorten päässä liikkuu, laita minulle viestiä. Snpachat-yhteisöni on kätevä paikka kysellä nuorilta nopeasti nopeaa palautetta.)

Nopeana yhteenvetona voisi todeta, ettei Musical.ly todellakaan näyttäisi olevan mikään kupla. Kyselyyni vastannaista nuorista 63 prosenttia käyttää säännöllisesti Musical.lya. Se, mikä on erityisen kiinnostavaa ja mikä varmasti osittain aiheutti palvelun esiintymättömyyden sometrendiraporteissa, on Musical.lyn ikäprofiili. Palvelun käyttäjät ovat pääosin todella nuoria. Nopealla lukiomatematiikalla sain käyttäjien ikäkeskiarvoksi vähän alle 14, kun taas palvelua käyttämättömät olivat keski-iältään hieman alle 17-vuotiaita.

Ne ketkä palvelua käyttävät, ovatkin sitten todella aktiivisia. Palvelun käyttäjistä 77% tuottaa itse sisältöä palveluun, joka on kova luku millä tahansa mittarilla katsottuna. Näyttäisikin siltä, että Musical.ly on esimerkiksi Snapchatin My Storyyn verrattuna huomattavan pienikynnyksinen palvelu sisällöntuottamisen kannalta.

Kyselin myös suosittuja seurattavia henkilöitä Musical.ly-palvelussa. Oman kyselyni suosituin oli tubettaja Pinkku Pinsku, jolla on Musical.lyssä yi 82 000 seuraajaa. Muita mainintoja saivat esimerkiksi käyttäjä Barbiefin (10123 seuraajaa), Supitzkalle (129 300 seuraajaa), Janduxo (5 288 seuraajaa), Stinacamilla (9986 seuraajaa) ja Pinja Kristiina (13 497 seuraajaa).

Mitä markkinoija sitten voisi Musical.lyssä tehdä? Ainakin jos kohteena on nuorempi kohderyhmä, palvelu kannattaa pitää mielessä. Lisäksi kova sisällöntuottamisprosentti saattaisi olla omiaan aktivoimaan esimerkiksi kilpailuun. Miltä näyttäisi esimerkiksi mainosjinglen musical.ly-versiot. Selvää on tietysti se, että markkinoija, joka lähtee nyt liikenteeseen Musical.lyn kanssa, pääsee etujoukkoihin ja nuoren kuluttajan mieleen.

Jos Musical.ly kiinnostaa, laita viestiä, niin jutellaan lisää!

Ville Kormilainen

Tekir Kuhina

ville at kuhina2016.wpengine.com