Mitä Facebookille oikein tapahtuu?

Kun käyt ihastelemassa urheilukaupan nettisivuilla uusia juoksulenkkareita ja päädyt Facebookiin taivastelemaan liian pitkäksi aikaa pienpanimo-oluiden tarjontaa, sinusta jää jälki sosiaalisen median jättiläisen verkkoon. Kun lenkkareita silmäillään satunnaisesti koko vuoden ajan ja oluita hiukan tiiviimmin, pystyy jo ilman algoritmiäkin määrittelemään, että kenties olut kiinnostaa sinua juoksemista enemmän.

Facebook tuntee sinut

Yllä oleva tilanne on kuviteltu, mutta voisi yhtä hyvin olla todellinen. Katastrofimaisista tietovuodoista koko viime vuoden kärsinyt somejätti Facebook tietää meistä kuluttajista todennäköisesti enemmän kuin mitä itse haluamme tietää. Suurin syy ei kuitenkaan ole palvelun väitetty salakuuntelu tai tietovuodot, vaan yksinkertaisesti tiedot, joita me käyttäjät palvelulle auliisti jaamme.

Jokainen kommentti, tykkäys, fanisivun klikkaus tai edes videomainoksen silmäily muutamaa sekuntia pidempään tallentuu Facebookin datasammioon, josta muodostuu palvelulle valuuttaa, jota myydään mainostajille. Erään lähteen mukaan erilaisia profilointitapoja on yli 52 000 erilaista, muun muassa ”henkilö joka teeskentelee tekstaavansa puhelimella, kun hän on epämukavassa tilanteessa”.

Facebook tuntee kaverisi

Facebookin datankeruu ei suinkaan rajoitu sen sisälle, mitä sen kirjautuneet käyttäjät tekevät. Jokainen verkkosivuille asennettu Facebook-pikseli (pieni koodinpätkä, jonka takia ne juoksulenkkarit tuntuvat sinua verkossa vainoavan) on mahdollisuus tälle isoveljelle seurata aivan kaikkia sivustolla kävijöitä; kuka sivuille tulee, mitä hän siellä tekee. Näin saadaan kasattua valtavia tietomääriä, joista voidaan nykytietokoneilla hyvinkin helposti jalostaa varsin arvokasta tietoa. Jo pelkästään kerätyn datan määrän ymmärtäminen on meille tavallisille ihmisille mahdotonta, saati sitten sen kaiken tiedon hyödyntämisen tuomat uhat ja mahdollisuudet.

Onneksemme tämä datajättiläinen on liikevoittoa tavoitteleva yritys, jolle tärkeintä on pitää niin käyttäjät kuin liiketoiminnan mahdollistavat, näitä käyttäjiä himoitsevat mainostajat tyytyväisinä. Tämä mahdollistaa meille sen, että voimme luottaa Facebookin pitävän meistä ja yksityisyydestämme hyvää huolta. Paitsi silloin, kun rahanteon realiteetit paljastuvat pieninä rykäyksinä meille median kautta.

Muistinko jo mainita, että tähän rahaa ja dataa tahkoavaan perheeseen kuuluvat myös Messenger, WhatsApp ja Instagram?

Älä hätäänny, vaan hyödy

Tästä data-aarreaitasta olemme tähän mennessä Suomessa saaneet nähdä vain pienen murto-osan hyödynnettävän. Useimmat somessa mainostavat yritykset tyytyvät kohdentamaan mainontaansa vain perinteisillä demografisilla perusteilla kuten vaikkapa iällä ja asuinpaikalla. Tällä tavalla somekampanjat jäävä usein lopullista tehoaan vaille, sillä iän ja asuinpaikan perusteella voi tehdä johtopäätöksiä vain tiettyyn rajaan asti.

Yksi ehdottomasti liian vähän käytetty kikka varsinkin B2B-bisneksessä on yrityksen kotisivuille asennettavan Facebook-pikselin hyödyntäminen. Sen toimintamekaniikka perustuu juuri samaan ideaan kuin urheilukaupasta someen seuraavat lenkkarit. Mainonnan kohdistusperusteena on siis vierailut ja vierailijoiden käyttäytyminen yrityksen nettisivuilla. Kun varsinkin B2B-puolella vain hullu surffailee ilman mitään syytä yrityksen verkkosivulle, on jokainen käynti arvokas ja ansaitsee jatkomainontaa myös sosiaalisen median puolella.

Miten Facebookin käy?

Elämme todella mielenkiintoista aikaa Facebookin kannalta: valtaosa länsimaisista kuluttajista alkaa tiedostaa tämän ilmaisen alustan hinnan – yllättävän moni on kuitenkin valmis myymään yksityisyytensä saadakseen vaihdossa Facebook-perheen tarjoamat verkkopalvelut. Niin minäkin.

Länsimaisia kuluttajia seuraa koko muu maailma, joka on vasta saamassa käsiinsä tämän mahtavan viestittely- ja viihdealustan, mitä me jo pidämme miltei syntymäoikeutenamme. Moni voisi vetää tästä johtopäätöksen, ettei tulevaisuuden markkinoijan kannata panostaa Facebookin alustoille, jos tulevat valtavat käyttäjämassat eivät ole kuluttajina tarpeeksi elinvoimaista sakkia. Turhuuksienkin kauppaajille tiedoksi: Facebook ei ole menettämässä asemaansa yhtenä aikamme tärkeimmistä viestintäkanavista.

Tottakai tulossa on muutoksia, se on tässä maailmassa ainoa varma totuus. Mutta mitä on luvassa? Se riippuu meistä itsestämme.

”Jos olen nähnyt muita kauemmas, se johtuu siitä, että olen seissyt jättiläisen harteilla.”
– Isaac Newton